Makeat siiderit näytille kansainvälisiin tapahtumiin
Kirjoittanut: Anonyymi / Markkinointi, 23. Touta, 2012 - 12.33 0
Eli kuten otsikkokin jo kertoo. Hartwallin tulisi ajaa makeita siidereitä maailmalla promoamalla niitä suurissa kansainvälisissä tapahtumissa, suomessa ja maailmalla. Esimerkiksi Jalkapallon EM kisat puolassa ja Ukrainassa olisi ollut hyvä areena tuoda makeita siidereitä myös muun maailman tietoisuuteen.
Makeille siidereille löytyy varmasti markkinoita, mutta ennen kuin pää edellä juostaan puskaan, on hyvä herättää puskaradiot tutustuttamalla ihmisiä tuotteeseen. Kisayleisössä on yleensä paljon makeiden siidereiden kohdeyleisöä, eli nuoria akuisia naisia, jotka eivät oluesta välitä. Tarjonta maailmalla on todella heikkoa kyseiselle asiakas segmentille, tähän tulisi Hartwallin pureutua.
Pioneerin tehtävä on yleensä vaikea, mutta tietoisuuden lisääminen on ensimmäinen askel suomalaisen makean siiderin maailmanvalloitukseen. Esimerkiksi suuret Urheilutapahtumat olisi tähän loistava alusta.
